Vaikka osuuspankit olivat muodollisesti itsenäisiä ja keskusyhteisön omistajia, keskusyhteisön valta osuuspankkeihin oli lisääntynyt. Käytännössä tämä merkitsi valvontajärjestelmien monimutkaistumista jokaisessa osuuspankissa pankin koosta riippumatta sekä riskien hallintaan käytetyn ajan moninkertaistumista. Uutena osana jokaisen osuuspankin arkipäiväiseen työhön tuli compliance-toiminta, jota johdettiin keskusyhteisöstä. Samaan aikaan pankkitoiminnassa oli jatkuvasti omaksuttava uusia työtapoja, jotka liittyivät uusien palvelukanavien käyttöönottoon.
2010-luvulla muutosvauhti kiihtyi, sillä osuuspankeista oli Pohjolan hankinnan jälkeen tullut pankkialan lisäksi myös vakuutusalan toimijoita. Kun tähän lisätään kiristyneen pankkilainsäädännön sekä pankkisäätelyn myötä lisääntyneet tehtävät, voidaan todeta muutosten koskettaneen jokaista osuuspankkilaista. Uudet tehtävät vaativat uusien asiantuntijoiden rekrytointia, mutta paineet kustannusten hillintään korostuivat. Jokaisessa osuuspankissa oli tasapainoteltava toiminnan tehostamisen ja kustannusten hallinnan välillä.
Vaikeinta tämä oli pienissä osuuspankeissa. Henkilökunnan määrää ei enää voitu vähentää, mutta lisääntynyt valvonta vaati jatkuvasti uusien raporttien ja selvitysten laadintaa. Pienen pankin johtajan työmäärä kasvoi jatkuvasti. Vaikein tilanne oli osuuspankeissa, jotka toimivat pienillä muuttotappiosta kärsivillä alueilla. Osuuspankki saattoi olla alueen ainoa pankki, joten markkinaosuus oli jo valmiiksi korkea. Uusien omistaja-asiakkaiden saaminen oli näissä oloissa työn ja tuskan takana.
Palkitsemisjärjestelmissä aikaisempaa suurempi painoarvo oli kuitenkin asiakashankinnassa, tarkemmin sanottuna uusien omistaja-asiakkaiden saamisessa, mutta monen pienen osuuspankin kohdalla tässä onnistuminen oli liki mahdotonta. Osuuspankit olivat jakaantuneet kahtia: kasvavien kasvukeskuksien hyvin menestyvät osuuspankit vastaan taantuvien muuttotappioalueiden mukana sinnittelevät osuuspankit.
Tämä näkyy myös osuuspankkien henkilökunnan määrässä. Kaikkein suurimmissa osuuspankeissa henkilökunnan määrä on yli 300 työntekijää, kun se pienimmissä pankeissa saattaa jäädä 4–5 henkilöön. Suuret erot johtuvat pitkälti toimintojen keskittämisestä keskusyhteisöön, minkä seurauksena erityisesti pienissä osuuspankeissa tehtävät rutiinityöt vähentyivät.
Huomionarvoista on osuuspankkien henkilöstön määrän pysyminen varsin vakaana. Vuonna 1998 osuuspankeissa oli töissä 6 650 henkilöä. Korkeimmillaan luku oli 7 306 vuonna 2013, jonka jälkeen määrä tasaisesti vähentyi 5 447 henkilöön vuonna 2018. Vuonna 2017 keskusyhteisön henkilöstömäärä ylitti ensimmäisen kerran osuuspankkien henkilöstömäärän.
Keskusyhteisön henkilöstön kaksinkertaistuminen vuonna 2005 johtuu Pohjola-kaupan mukana tulleesta henkilöstöstä, josta merkittävä osa siirtyi työskentelemään keskusyhteisössä. Osuuspankkien henkilöstömäärän kääntyminen laskuun vuodesta 2014 lähtien selittyy pitkälti fuusioiden määrän jyrkällä lisääntymisellä. Välittömiin irtisanomiin ei fuusioiden yhteydessä mielellään menty, mutta eläköitymisten ja siirtojen avulla kyettiin muutaman vuoden viiveellä organisoimaan työvoiman käyttö aiempaa tehokkaammin.
