Rajoitukset eivät kuitenkaan päättyneet tähän, sillä taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut jäsenosuuspankki, joka oli kuluneen viiden vuoden aikana saanut OVR:ltä tai keskusyhteisöltä avustusta, lainaa, takausta tai pääomasijoitusta, saisi äänestää kokouksessa vain yhdellä äänellä. Tukea saaneen osuuspankin toimitusjohtajaa tai luottamusmiestä ei myöskään voitu valita yhteenliittymän hallintoneuvostoon.
Äänimäärän perusteista ja oikeudesta tulla valituksi hallintoneuvostoon käytiin Osuuspankkiryhmän keskuksen ja kentän osuuspankkien kesken kova taisto. Saavutettu kompromissi osoitti hyvässä kunnossa olevien pienten ja keskisuurien pankkien nousseen kuninkaantekijäksi uudessa yhteenliittymässä. Suurten kaupunkiosuuspankkien hegemonia oli ohi. Ongelmaton tämä kompromissi ei kuitenkaan ollut, sillä ratkaisu jähmetti valtasuhteet vuosiksi eteenpäin.
Päätös yhteenliittymän sääntöjen hyväksymisestä kuului edustajien kokoukselle, joka pidettiin 8.1.1997. OP-Keskuksen johto oli luottavainen, vaikka päätös edellytti vähintään 2/3 enemmistöä paikalla olevista äänistä. Yhteensä Kansallisteatterissa järjestettyyn kokoukseen oli saapunut 287 osuuspankin edustajat, mikä merkitsi kymmenen osuuspankin poissaoloa.
Osuuspankkien äänimäärät määräytyivät ryhmän voimassa olleiden sääntöjen mukaan, joten suurimmilla osuuspankeilla oli vielä vahva asema. Tämä myös näkyi tuloksessa, sillä yhteenliittymää kannatti noin 80 prosenttia annetuista äänistä. Osuuspankeittain laskettuna tilanne oli tasaisempi, sillä yhteenliittymää kannatti 189 pankkia ja vastusti 98 pankkia.
Ennen äänestystä OP-Keskuksen johdolle oli lopullisesti valjennut kentän vastustuksen mittakaava eli vastustavia osuuspankkeja oli muutaman kymmenen pankin sijaan liki sata osuuspankkia. Yhteenliittymän muodostuminen ei enää näyttänyt itsestäänselvyydeltä, ja edessä oli joka tapauksessa Osuuspankkiryhmän jakautuminen kahteen erilliseen ryhmään.
Muutosvastarinnasta koivunlehtipankiksi
Yhteenliittymän sääntöjen hyväksymisen jälkeen oli edessä jokaisessa osuuspankissa pidettävä osuuskunta- tai edustajistokokous, jossa äänestettiin osuuspankin liittymisestä yhteenliittymän jäseneksi tai jäämisestä ulkopuolelle. Myönteinen päätös edellytti 2/3 enemmistöä äänistä, ja kokoukset oli pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. OP-Keskuksen johto tiesi enemmistön kannattavan liittymistä, mutta ei voinut olla varma tarvittavan 2/3 enemmistön kannatuksesta riittävän monessa pankissa.
Äänestysten jälkeen selvisi, että yhteensä 252 osuuspankkia tuli mukaan yhteenliittymään ja 44 osuuspankkia jäi yhteenliittymän ulkopuolelle. Ulkopuolelle jäi siten vajaa 15 prosenttia osuuspankeista. Valtaosa näistä osuuspankeista oli kuitenkin taseeltaan keskisuuria tai pieniä maaseudun osuuspankkeja, joten ryhmän yhteenlasketusta taseesta jäi pois noin 7 prosenttia.
Ulkopuolelle jääneet pankit olisivat halunneet jatkaa rajoitettua yhteistyötä yhteenliittymän kanssa. Käytännössä tämä olisi tarkoittanut ryhmän atk-järjestelmässä pysymistä sekä OKO:n keskuspankkipalvelujen käyttämistä. Tätä mahdollisuutta yhteenliittymän johto ei kuitenkaan pitänyt juridisesti tai operationaalisesti mahdollisena, mikä merkitsi ryhmän hajoamista. Syntyi uusi osuuspankkiryhmä, joka otti käyttöön nimityksen koivunlehtipankit.
Uuden hallintomallin rakentamiseen meni siten liki vuosikymmen. Tämä vahvistaa oikeastaan kaikelle inhimilliselle toiminnalle tunnusomaisen muutoskitkan olemassaolon. Organisaation sisältä löytyy aina tahoja, jotka ovat tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen ja joko aktiivisesti tai passiivisesti vastustavat uudistussuunnitelmia. Löytyy aina tahoja, jotka pelkäävät olevansa muutoksessa menettäjien joukossa.
Usein muutoskitka on niin voimakasta, että vasta kriisin tullen se kyetään ylittämään. Tällaisia tilanteita on selvästi nähtävissä myös Osuuspankkiryhmässä sen satakaksikymmentävuotisen historian aikana. Oikeastaan kaikkien merkittävien rakenneuudistusten taustalla on nähtävissä joko poikkeukselliset olot tai merkittävä institutionaalinen muutos lainsäädännössä.
