Uudeksi kasvualueeksi nousivat erilaiset varallisuuden hoitoon liittyvät palvelut. Samalla pankki- ja vakuutustoiminta kilpailivat keskenään varallisuuden hoidossa. Talletusten lisäksi pankkien kanssa kilpailivat vakuutusyhtiöiden tarjoamat säästö- ja henkivakuutukset sekä kapitalisaatiosopimukset.
Markkinoille oli tullut uutta tilaa erityisesti sen jälkeen, kun talletuskorkojen verovapaus oli purettu. Tietotekniikan kehityksen myötä pankki- ja vakuutustoiminnan palvelujen tuotantoon syntyi suuria synergiamahdollisuuksia. Vakuutuspuolella oltiin kiinnostuneita pankkien kehittämistä kattavista palveluverkostoista, sillä yhteinen toimipaikkaverkosto palvelisi molempia aloja.
Teoriatasolla voidaan myös todeta, että molemmilla aloilla on sama perushaaste: miten olla varma lainanottajan sitoutumisesta hoitaa velvoitteensa pankille tai vakuutuksenottajan vilpittömyydestä korvaushakemuksessa?
Pankkitoiminnan rajat lavenevat
Ensimmäinen askel pankkitoiminnan rajojen laventamisessa oli vuoden 1999 lopulla hyväksytty yhteistyösopimus Osuuspankkikeskuksen ja Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen, Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen, Keskinäisen A-Vakuutusyhtiön ja Keskinäisen Vakuutusyhtiö Pohjantähden kanssa. Tavoitteena oli yhteisen palvelukanavan kehittäminen pankki- ja vakuutusalalle.
Osuuspankkiryhmän näkökulmasta katsottuna tällainen ratkaisu tarjoaisi myös mahdollisuuden ylittää orgaanisen kasvun rajat. Yhteistyösopimuksen osapuolet olivat sikäli yhteensopivia, että kyseiset vakuutusalan yhtiöt olivat yhtiömuodoltaan keskinäisiä yhtiöitä eli vakuutuksen ottajien muodostamia yhtiöitä. Ne siis sopivat hyvin Osuuspankkiryhmän yhteistyökumppaneiksi. Sopimuksen mukaan osapuolet keskittyivät omaan ydinliiketoimintaansa ja samalla lisäsivät koko ryhmän osaamista kilpailematta toistensa kanssa.
Taustaa Pohjolasta
Tämä yhteistyösopimus oli osa poikkeuksellisen värikästä tapahtumaketjua, jossa pyörittiin Vakuutusyhtiö Pohjolan ja siihen kiinteästi liittyneiden vakuutusyhtiöiden ympärillä. Suomalaiset vakuutusyhtiöt olivat viimeistään 1970-luvulla liittyneet yhteistyöryhmiksi, joissa omistussuhteet olivat hyvin monimutkaisia, ja suurimmat pankkiryhmät olivat niissä näkyvästi esillä. Pohjola muodosti yhden näistä ryhmistä.
Käytössä oli nimi Pohjola-yhtiöt, joka koostui vahinkovakuutusyhtiö Pohjolasta, henkivakuutusyhtiö Suomi-Salamasta, tapaturmavakuutusyhtiö Kullervosta, matkavakuutusyhtiö Eurooppalaisesta sekä eläkevakuutusyhtiö Ilmarisesta. Mukana oli siten sekä osakeyhtiöitä että keskinäisiä yhtiöitä.
Näistä yhtiöistä Ilmarisella ja Suomi-Salamalla oli merkittävä omistusosuus Pohjolan osakepääomasta. Pohjolan ote näihin keskinäisiin yhtiöihin puolestaan perustui siihen, että se oli maksanut niiden takuupääoman ja käytti täten niissä myös valtaa. Tilannetta monimutkaisti se, että samaan aikaan Pohjola-yhtiöt oli KOP:n suurimpia omistajia ja KOP puolestaan Pohjolan suurimpia osakkeenomistajia.
Pohjolan valta Ilmariseen oli kuitenkin hiipumassa, sillä 1990-luvulla työeläkeyhtiöitä koskeva lainsäädäntö uudistettiin. Keväällä 1997 voimaan astunut laki korosti työeläkeyhtiöiden itsenäisyyttä suhteessa muihin vakuutusyhtiöihin ja pankkeihin. Se myös lisäsi merkittävästi palkansaajajärjestöjen asemaa eläkeyhtiöiden hallinnossa, eivätkä suuret vakuutuskonsernit enää päässeet käsiksi eläkemiljardeihin.
Ilmarisen ohella myös ote Henkivakuutusyhtiö Suomeen hiipui. Vielä vuonna 1997 Pohjolan johto suunnitteli suurta rakennemuutosta, jonka yhtenä osana oli henkivakuutustoiminnan käynnistäminen vahinkovakuutuksen rinnalle. Perustettiin tytäryhtiö Henki-Pohjola, joka osti Suomi-yhtiöltä yritysasiakkaisiin keskittyneen Henkivakuutusyhtiö Salaman vakuutuskannan.
Tarkoituksena oli laajentaa toiminta myös yksityishenkilöiden henkivakuutuksiin ja liittää Suomi-yhtiö osaksi Henki-Pohjolaa. Pohjolan suunnitelmat kuitenkin kariutuivat pitkäaikaiseen kiistaan, sillä keskinäisen Suomi-yhtiön haltuunotto olisi edellyttänyt vakuutuksenottajien suostumuksen.
KOP:n ja SYP:n fuusion seurauksena syntynyt Merita Pankki ei ollut enää entiseen tapaan kiinnostunut Pohjolasta ja oli myynyt omistamansa Pohjolan osakkeet ruotsalaiselle vakuutusyhtiö Skandialle. Skandia oli ollut mukana valmistelemassa suurta pohjoismaista vakuutuskonsernia, johon Pohjola vuonna 1999 siirsi vahinkovakuutustoimintansa.
Samoihin aikoihin vakuutusyhtiö Sampo ja entisen Postisäästöpankin juurilta syntynyt Leonia Pankki fuusioituivat. Uusi Sampo-Leonia oli kiinnostunut ottamaan haltuunsa myös Pohjolan ja muodostamaan uuden suomalaiskansallisen finanssitavaratalo Kalevalan. Hyvän lähtökohdan Sammon hankkeelle tarjosi Skandia, joka myi aiemmin Merita Pankilta ostamansa Pohjolan osakkeet Sammolle.
Nämä suunnitelmat eivät kuitenkaan edenneet odotetulla tavalla. Pohjolan suuromistaja henkivakuutusyhtiö Suomi ei ollut halukas luopumaan omistuksestaan. Myös viranomaiset epäilivät hankkeen johtavan liian suureen valtakeskittymään ja estivät siten hankkeen etenemisen.
Takaisin Osuuspankkiryhmään
Osuuspankkiryhmälle Sampo-Leonia-hankkeen toteutuminen – eli Pohjolan osto – olisi ollut pettymys, sillä aikoinaan jo Leonia-pankki olisi sopinut hyvin Osuuspankkiryhmään. Joulukuussa 1999 sovittua yhteistyösopimusta voidaan siten pitää korvaavana ratkaisuna, jolla vaikeutettiin Pohjolan siirtymistä Sampo-Leonian haltuun. Yhteistyösopimus tarjosi keinon yhdistää voimat erityisesti vakuutusyhtiö Suomen ja Ilmarisen kanssa Pohjolasta käytävässä taistelussa.
Henkivakuutusyhtiö Suomi sekä Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen kuuluivat Vakuutusyhtiö Pohjolan suurimpiin osakkeenomistajiin, mutta ne eivät voineet käyttää koko yhteenlaskettua äänimääräänsä Pohjolan yhtiöjärjestyksessä olevien äänivaltarajoitusten takia.
Rajoitusten kiertämiseksi Osuuspankkikeskus yhdessä tytäryhtiönsä OKO:n kanssa ostivat Ilmariselta Vakuutusyhtiö Pohjolan osakkeita 786 miljoonan markan (132 milj. euroa) edestä. Näin Osuuspankkikeskuksen haltuun tuli 5 prosenttia Pohjolan osakepääomasta ja 8,2 prosenttia äänivallasta. Tämän ansiosta yhteistyösopimuksen osapuolten yhteenlaskettu osuus Pohjolan osakepääomasta nousi 25 prosenttiin sekä 41 prosenttiin yhteenlasketuista äänistä.
Osuuspankkiryhmän vuoden 1999 toimintakertomuksen mukaan ”osakkeiden ostamisella luotiin edellytykset yhteistyöryhmän toiminnan aloittamiselle sekä vakuutustoimintaan liittymättömän Pohjolan omaisuuden realisoimiseen ja jakamiseen.” Vain tästä ei ollut kyse, vaan lisäksi haluttiin estää ”Sammon ryöstö” eli Sampo-Leonian ja Pohjolan fuusio.
Syksyllä 1999 perustetun yhteistyösopimuksen historia jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä sopimuksen yhtenä tavoitteena oli jäsenten keskinäisen kilpailun estäminen. Osuuspankkiryhmällä oli hyvin menestynyt henkivakuutusyhtiö Aurum, ja mukaan oli liittynyt samalta alalta henkivakuutusyhtiö Suomi. Kummatkin halusivat pitää kiinni omasta yhtiöstään. Kompromissina neuvoteltiin kokonaan uuden yrityksen perustamisesta. Neuvottelut eivät päätyneet yhteisymmärrykseen, mutta yhteistyötä päätettiin kuitenkin jatkaa.
Kesäkuussa 2001 Pohjola ja Ilmarinen ilmoittivat ostaneensa investointipankki Conventumin. Lehdistössä kauppa herätti suurta huomiota, sillä kauppahinta oli peräti 250 miljoonaa euroa, vaikka samanaikaisen tekno-osakkeiden kurssilaskun seurauksena Conventumin tulos oli romahtanut tappiolliseksi. Kauppahinnan Pohjola maksoi omilla osakkeillaan.
Osuuspankkiryhmän johdossa kauppaa pidettiin suorastaan välistävetona, minkä seurauksena oli vuonna 1999 perustetun yhteistyösopimuksen purkautuminen. Samalla myös Osuuspankkiryhmän, Ilmarisen ja Suomi-yhtiön välinen osakassopimus Pohjolan omistuksesta purettiin. Yhteistyö vakuutusyhtiöiden kanssa nähtiin kuitenkin tarpeelliseksi, ja vuoden 2001 lopulla solmittiin yhteistyösopimukset Fennia-ryhmän ja Lähivakuutus-ryhmän kanssa.
