Pääkuva: Hallituksen pankkituki -tiedotustilaisuudessa 18.3.1992 vasemmalta KOP:n Pertti Voutilainen, SYP/Unitaksen Ahti Hirvonen, Postipankin Seppo Lindblom, Osuuspankkiryhmän Pauli Komi ja pankkitarkastusviraston Jorma Aranko. © Matti Björkman / Lehtikuva
Koko rahoitusjärjestelmän tasolla tarkasteltuna suurimpana yksittäisenä syynä luottotappioihin olivat spekulatiiviset kiinteistösektorin yrittäjät. Niiden toiminta keskittyi suurimpiin kasvukeskuksiin, sillä niissä vapautuneen luotonannon tarjoamat ansaintamahdollisuudet näyttivät lähes rajattomilta. Paikallisuuteen keskittyneen Osuuspankkiryhmän toiminta jakaantui kuitenkin tasaisesti läpi koko maan, joten valtaosa maakunnan osuuspankeista vältti nämä spekulatiiviset houkutukset.
Ryhmän sisällä oli suuriin ongelmiin ajautuneita osuuspankkeja, mutta ne eivät uhanneet koko ryhmän olemassaoloa. Lisäksi luottotappioista kärsivät valuuttaluottoja ottaneet yrittäjät, joiden osuus oli suuri erityisesti kiinteistösektorilla toimineiden yrittäjien joukossa.
Osuuspankkiryhmä oli herännyt valuuttapohjaisten luottojen myöntämiseen hitaasti, minkä seurauksena valuuttaluottojen aiheuttamat vararikot ja luottotappiot jäivät kilpailevaa Säästöpankkiryhmää pienemmiksi. Osuuspankkiryhmässä luottotappiot olivat selvästi ryhmän markkinaosuutta pienemmät verrattuna muiden pankkiryhmien tappioihin.
Kilpailutilanteen helpottuminen
Pelkät luottotappiot eivät kuitenkaan selitä pankkiryhmien välisiä eroja. Osuuspankkiryhmä oli jo 1980-luvun lopulla hyväksytyssä strategiaohjelmassaan korostanut rahoituskatteen tärkeyttä. Osuuspankkien ei ollut syytä lähteä kilpailemaan talletuksista korkeilla koroilla tilanteessa, jossa merkittävä osa antolainauksesta oli vielä kiinteäkorkoista.
Osuuspankkiryhmä pyrki edelleen pitämään kiinni perinteisestä pankkitoiminnasta, jossa korkokate muodosti tulojen rungon. Tämä strategia lievensi Osuuspankkiryhmän ajautumista korkoloukkuun, vaikka sen vaara 1990-luvun alussa oli suuri. Valitun strategian teki mahdolliseksi osuuspankkien asiakasrakenne.
Osuuspankit sijaitsivat tasaisesti ympäri maan, ja asiakasuskollisuus oli osuuspankkien asiakkaille ominaista. Valtaosa asiakkaista tyytyi peruskorkosidonnaisiin verottomiin talletuksiin, mikä varmisti osuuspankeille kohtuullisen korkomarginaalin. Vuonna 1991 tilanne kuitenkin muuttui, sillä ryhmän ankarasta lobbauksesta huolimatta talletusten verovapaus poistettiin ja talletukset tulivat lähdeveron alaisiksi. Muutos vähensi talletusten houkuttelevuutta sijoitusmuotona.
Syksyllä 1993 toteutettu Suomen Säästöpankin terveen liiketoiminnan myynti SYP:lle, KOP:lle, PSP:lle ja osuuspankeille helpotti etenkin osuuspankkien kilpailutilannetta, sillä säästöpankkien ja osuuspankkien asiakaskunnat olivat samantyyppisiä. Tämän seurauksena osuuspankit hyötyivät myynnistä muita pankkiryhmiä enemmän. Ratkaisun myötä 112 osuuspankkia otti vastaan 246 säästöpankin terveet tase-erät. Samalla noin 900 säästöpankkilaista siirtyi osuuspankkien palkkalistoille. Osuuspankkiryhmän talletukset kasvoivat yli 15 prosentilla ja lainakanta runsaalla kymmenellä prosentilla.
Sitäkin merkittävämpää oli, että myynnin seurauksena osuuspankkien ja säästöpankkien välinen ajoittain tuhoisa markkinaosuuskilpailu hiipui. Tämän vaikutukset nousivat esiin kuitenkin vasta tulevina vuosina, kun markkinaosuuskilpailun sijaan Osuuspankkiryhmä saattoi keskittyä toiminnan tehostamiseen ja peruspankkitoimintaan. Liikevoitto syntyi tuottojen kasvun ansiosta, ei luottotappioiden supistumisen seurauksena.
