Nämä uudistushankkeet ovat vieneet vuosikausia, eikä niitä tätä kirjoittaessa ole vielä saatettu loppuun. Prosessin loppuvaiheissa vuonna 2020 Suomen hallitus antoi eduskunnalle esityksen luottolaitos-, elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivien täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi.
Tässä esityksessä ilmenee selkeästi, miten näkemykset koko pankkijärjestelmästä, ja siihen liittyvistä rakenteellisista riskeistä, ovat 2000-luvun kuluessa muuttuneet. Ilman konkreettisia kytköksiä euroalueen tapahtumiin nämä eivät välttämättä olisi tulleet esiin, tai ainakaan niitä ei olisi yhdistetty pankkitoiminnan riskejä lisääviksi ominaisuuksiksi. Euroalueen 16 maasta vain Ranskassa pankkisektorin tase suhteessa bruttokansantuotteeseen on Suomea korkeampi. Ranskassa osuus on yli 300 prosenttia ja Suomessa vajaa 300 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa osuus jää 100 prosentin tienoille.
Toinen keskeinen rakenteellinen piirre on rahoitussektorin keskittyneisyys. Suomen viiden suurimman pankin osuus rahoitussektorin yhteenlasketusta taseesta oli vuonna 2015 euroalueen maista kuudenneksi korkein. Suomen korkeaa keskittymisastetta osoittaa myös se, että käytännössä markkinoita hallitsee Suomen kaksi suurinta pankkia.
Toisena keskittymistä kuvaavana indikaattorina käytetään usein Herfindahlin indeksiä (HHI), jonka mukaan Suomessa keskittymisaste oli euroalueen korkein. Myös suomalaisten pankkien varainhankinnan rakenne poikkesi muiden euroalueen pankkien rakenteesta. Suomessa luottojen ja talletusten välinen suhde oli 160 prosenttia, eli luottoja oli myönnetty 1,6 kertaa enemmän kuin sisään otettuja talletuksia. Suomalaisten pankkien varainhankinta oli siten selvästi riippuvaisempaa tukkumarkkinoilta hankitusta rahoituksesta kuin talletusten kautta saadusta rahoituksesta. Euroalueella tämä suhdeluku oli keskimäärin 102 prosenttia, eli talletusten ja luottojen määrät olivat lähellä toisiaan.
Täten Suomen pankkisektorin suuri koko suhteessa bruttokansantuotteeseen sekä korkea keskittymisaste saattoivat ainakin teoriassa lisätä järjestelmäriskin määrää. Varainhankinnan painottuminen markkinarahoitukseen saattoi puolestaan lisätä rahoitusriskiä. Suomalaiset pankit olivat kuitenkin varautuneet tähän, sillä pankkisektorin vakavaraisuus oli vähintään euroalueen keskitasoa.
Valvonnan uudistumisen vaikutukset Suomessa
Edellä oleva kuvaus osoittaa konkreettisesti rahoitussektorin ongelmallisen tilanteen euroalueella. Tätä taustaa vasten on suorastaan yllättävää, miten vakaa tilanne Suomessa vallitsi. Suomessa pankit olivat ottaneet opikseen 1990-luvun alkupuoliskon kriisin kokemuksista. Rahoitussektorin rakennemuutokset oli viety loppuun vuosituhannen lopulla, eikä liittyminen Euroopan yhteisön talous- ja rahaliittoon ollut johtanut sen paremmin julkisella kuin yksityisellä puolella liialliseen velanottoon. Sama ilmiö oli nähtävissä oikeastaan kaikissa Pohjoismaissa.
OP Ryhmä oli vuonna 2008 kriisin alkaessa vahvempi kuin koskaan ja hyvin valmistautunut edessä olevaan talouden taantumaan, mikä Suomessa jatkui talouden hitaana kasvuna 2010-luvun loppuun asti. Suomessa tästä taantumasta ei voi syyttää pankkisektoria, sillä kansainvälisen talouden muutosten lisäksi ongelmaksi oli noussut väestön ikärakenteen kehitys. Suomi kuului ensimmäisten joukossa niihin yhteiskuntiin, joissa toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikäluokat olivat eläköityneet ja työikäisten osuus väestöstä oli kääntynyt laskuun. Vastaava kehitys tulee asettamaan suuria paineita julkisen talouden kestävyydelle kaikkialla.
Vaikka OP Ryhmän tilanne pysyi vakaana, pankkiunionin nimissä toteutetut muutokset – erityisesti siirtyminen euroalueen yhteiseen valvontaan – merkitsivät suuria muutoksia osuuspankkien toiminnassa. Osuuspankkien, keskusyhteisön ja sen tytäryhtiöiden muodostama yhteenliittymä on kokonaisuus, joka kirjanpitolaissa ei muodosta konsernia eikä luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua konsolidointiryhmää. Tästä huolimatta yhteenliittymää kuitenkin valvotaan konsolidoidusti vakavaraisuuden, maksuvalmiuden sekä asiakasriskien osalta. Yhteenliittymää pidetään yhtenä kokonaisuutena muun muassa asiakasriskejä ja omien varojen vähimmäismäärää laskettaessa.
Valvonnasta vastaavat Finanssivalvonta (vuoteen 2008 Pankkitarkastusvirasto) sekä OP Ryhmän keskusyhteisön oma valvontatoiminto. Vuodesta 2014 lähtien valvontajärjestelmä monimutkaistui tuntuvasti, kun valvontaan tuli mukaan EKP. Konsolidoidut raportit eivät enää riittäneet, vaan jokaiselle yksittäiselle osuuspankille tuli laaja raportointivelvollisuus. Nyt valvonnassa oli mukana jo kolme toimijatasoa: EKP yhdessä Euroopan pankkivalvontaviranomaisen (EBA) kanssa, kansallinen Finanssivalvonta sekä OP Ryhmän oma valvonta.
Keskitetty, EKP:n johdolla toteutettu valvonta merkitsi sekä periaatteessa että käytännössä suurta muutosta Suomen pankkitoiminnassa. Kaikki euroalueen pankit toimivat yhteisen sääntökirjan ja valvontamekanismin alaisuudessa. Lisäksi toimivalla valvojalla oli EKP:n johdolla oikeus antaa pankeille erilaisia määräyksiä, joista esimerkkinä voidaan mainita erilaiset vakavaraisuuteen liittyvät ylimääräiset puskurit riskinkantokyvyn lisäämiseksi. Hyväksi esimerkiksi sopii vuosina 2019 ja 2020 EKP:ltä tullut suositus, jonka mukaan pankkien pitää rajoittaa osingon maksamista ja luopua omien osakkeiden ostamisesta. Näiden suositusten tavoitteena oli varmistaa pankkien lainanantokyky koronaepidemian aikana.
Palkitsemisen uudet tuulet
Uusi valvontajärjestelmä puuttui ennenkuulumattomalla tavalla pankkien palkitsemisjärjestelmiin. Vuodesta 2015 lähtien EBA:n vahvistamien palkitsemiskäytäntöjä koskevien ohjeiden lähtökohtana on ollut liiallisen riskinoton hillitseminen. Palkitsemiskäytännön on oltava samansuuntainen koko pankin riskiprofiilin kanssa, ja sen on edistettävä tervettä ja tehokasta riskien hallintaa. Järjestelmä ei saa ohjata sellaisten riskien ottamiseen, jotka ylittäisivät pankin riskinkantokyvyn.
Valvovalla viranomaisella on mahdollisuus asettaa ylärajoja johdon palkkioille. Tuloksen mukaan määräytyvässä palkkiossa on myös otettava huomioon pankkitoiminnalle tunnusomainen riskin realisoitumisen pitkäaikaisuus. Palkkion on perustuttava toteutuneeseen tuottoon eikä odotettavissa olevaan tuottoon. Palkkio ei saa perustua siihen, että potentiaalinen riski ei toteudukaan. Tavoitteena on sellainen järjestelmä, jossa johdon ja omistajien välille ei pääsisi syntymään eturistiriitaa. Ohjeet – käytännössä määräykset – näkyivät esimerkiksi siten, että tulokseen sidottu palkkio ei saanut nousta kiinteää palkkaa korkeammaksi eikä sidotun palkkion määrittelyssä saanut olla mukana pitkän aikavälin kannustinta.
Ohjeistuksissa ei puututtu pelkästään palkitsemiseen, vaan ohjeiden muodossa annetut määräykset koskivat myös ylimmän johdon ja hallintohenkilöiden valinnalle asetettuja ohjeita. Hallintohenkilöt koostuivat OP Ryhmän keskusyhteisön hallintoneuvoston jäsenistä sekä yksittäisten osuuspankkien edustustojen ja hallitusten jäsenistä.
Järjestelmä kiteytyi sanoihin ”fit and proper”. Tavoitteena oli sekä hallintohenkilöiden ammatillisen tason että yhteiskunnallisen edustavuuden korostaminen. Hallintohenkilöiden koulutuspohjaa oli parannettava, sukupuolijakaumaa tasapainotettava ja ikärakennetta nuorennettava. Käytännössä tämä merkitsi vuosittain tehtäviä raportteja kaikista hallintotehtäviin valituista henkilöistä. Uudet tehtävät eivät liittyneet pelkästään raportointiin, vaan keskusyhteisön johdolla käynnistettiin mittava koulutusohjelma hallintohenkilöiden pankkitoimintaa koskevien tietojen parantamiseksi. Tässäkin mielessä oli siirrytty uuteen aikaan.