Jo edellä on mainittu SKOP:n ajautuminen likviditeettikriisiin syksyllä 1991, minkä seurauksena Suomen Pankki otti sen vastuulleen. Luottotappioiden määrässä mitattuna vuosi 1992 oli kriittisin, ja tällöin myös katsottiin rahoitusjärjestelmän vakauden turvaamisen edellyttävän valtion tukea koko pankkisektorille.
Ratkaisu oli 7,9 miljardiin markkaan noussut tukipaketti. Se jaettiin pääomasijoituksina kaikille talletuspankeille niiden taseen mukaisessa suhteessa. Tällä varmistettiin pankkien oman pääoman riittävyys. Luonteeltaan pääomasijoitukset olivat lainamuotoisia.
Suurimpiin vaikeuksiin ajautuneen Säästöpankkiryhmän kohdalla ratkaisuksi tarvittiin selvästi järeämpiä malleja. Ensimmäisenä vaiheena oli Suomen Säästöpankki Oy:n perustaminen syksyllä 1992. Mukaan tähän suurfuusioon tuli 40 suursäästöpankkia, jotka kattoivat 80 prosenttia ryhmän yhteenlasketusta taseesta.
Nopeasti todettiin, ettei voimien yhdistäminen riittänyt, vaan valtio joutui pääomittamaan suurpankkia noin 13 miljardilla eurolla. Tuki oli vastikkeellista, joten samalla pankin omistus siirtyi 90-prosenttisesti valtiolle. Muiden pankkien oli vaikea hyväksyä ratkaisua, jossa Suomen Säästöpankki Oy koettiin valtion tuella toimivaksi markkinahäiriköksi.
Pankkijärjestelmän saneeraus
Samoihin aikoihin 1992 perustetussa Valtion vakuusrahastossa oltiin selvillä koko pankkisektorin vaikeasta tilanteesta ja mietittiin kuumeisesti keinoja ongelmien ratkaisemiseksi. Markkinoilla nähtiin olevan edelleen liikaa konttoreita ja henkilökuntaa, mutta ei uskottu pankkisektorin kykyyn tehdä riittäviä saneeraustoimia. Avuksi otettiin myös kansainvälinen konsulttitoimisto, jotta saataisiin luotettava ulkopuolinen näkemys tilanteesta.
Ratkaisuksi kehitettiin malli, jonka mukaan kilpailevat pankit SYP, KOP, Postipankki ja Osuuspankkiryhmä ostaisivat tasaosuuksin Suomen Säästöpankki Oy:n terveen liiketoiminnan. Jäljelle jääneet tappiolliset erät siirrettäisiin valtion perustamaan omaisuudenhoitoyhtiö Arsenaliin. Päätös oli poliittisesti äärimmäisen hankala, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut näköpiirissä.
Päätös julkistettiin 22.10.1993, mutta jo sitä ennen julkisuudelta piilossa oli saatu valmiiksi ehdotus Suomen Säästöpankki Oy:n 434 konttorin jaosta kilpailijapankeille. Kauppasumma oli 5,6 miljardia markkaa, ja omaisuudenhoitoyhtiö Arsenaliin siirrettyjen tappiollisten erien arvo oli 39 miljardia markkaa.
Julkisuudessa ratkaisua perusteltiin kilpailuneutraliteetin varmistamisella, eli valtion tuella toimivan pankin poistamisella markkinoilta. Sen lisäksi ratkaisua voi pitää myös julkisen vallan toimesta toteutettuna koko pankkijärjestelmän saneerauksena. Suomen Säästöpankki Oy:n kustannuksella pelastettiin ja vakautettiin koko pankkijärjestelmä.
Kilpailuneutraliteetin takia jako yritettiin toteuttaa mahdollisimman tasapuolisesti, mutta yrityksistä huolimatta jaosta hyötyi erityisesti Osuuspankkiryhmä. Osuuspankit ja säästöpankit olivat perinteisesti kilpailleet tasaväkisesti sekä kaupungeissa että maaseudulla, ja ryhmien asiakasrakenteet olivat lähellä toisiaan. Entiset säästöpankkikonttorit oli siten luontevaa ja kannattavaa integroida osaksi entisten pahimpien kilpailijoiden – osuuspankkien – konttoreita.
1990-luvun puolivälissä talletuspankkien tilanne näytti vielä sumuiselta, mutta tulevaisuudennäkymät olivat jo kirkkaammat. Vuonna 1994 talous oli useamman taantumavuoden jälkeen kääntynyt nousuun ja vuosikymmenen loppuun asti kasvu oli ripeää; BKT/vuosi nousi korkeimmillaan jopa kuuteen prosenttiin.
Pankkien sisäiset tehostamistoimet yhdessä julkisen vallan ratkaisujen kanssa käänsivät tuloksen ensi kertaa voitolliseksi vuonna 1996. Siitä eteenpäin luottotappioiden sulaessa pankkien taloudellinen asema vahvistui ripeästi. Itsenäisen Suomen taloushistorian vaikeimmat vuodet olivat ohi.
Markkinaosuuksien muutos
Vuotta ennen kriisin syntyä kilpailutilanne etenkin yleisön talletuksista oli liikepankkien ja paikallispankkien välillä hyvin tiukka. Itse asiassa talletuksista kilpailivat tasapäisesti liikepankit SYP ja KOP sekä paikalliset osuus- ja säästöpankit. Antolainauspuolella erot olivat hieman selvempiä, mikä heijasti liikepankkien ja paikallispankkien asiakasrakenteen erilaisuutta; suuryritykset vs. palkansaajat.
Kriisivuosien seurauksena talletuspankkien markkinaosuudet muuttuivat perusteellisesti, kuten seuraavista kuvaajista ilmenee.