Ulkoisen toimintaympäristön muutokset 1970-luvulla olivat synnyttäneet paineita Rabobankin varsin moniportaista hallintorakennetta kohtaan. Ryhmän muodostaneiden yksittäisten osuuspankkien koon kasvaessa paikallisuuden merkitys oli vähentynyt samalla, kun asiakaskunta oli muuttunut yhä heterogeenisemmaksi. Konkreettisena osoituksena oli jäsenten määrän supistuminen 1970-luvun lopun liki miljoonasta jäsenestä 1990-luvun lopun runsaaseen puoleen miljoonaan jäseneen. Esiin nostettiin periaatteellinen kysymys siitä, oliko uusissa oloissa perusteltua säilyttää ryhmän aatteellisena perustana toiminut osuuskuntamuoto vai olisiko syytä muuttaa Rabobank listatuksi osakeyhtiöksi.
Osuuskuntamuotoa käsitellyt väittely ”The Great Cooperative Debate” ajoittui vuosiin 1995–1997. Keskustelussa vedottiin osakeyhtiön tuomiin etuihin esimerkiksi pääoman hankinnassa ja varainhankinnan hoitamisessa. Osuuskuntamallin kannattajat korostivat jäsenten merkitystä tasapainottavana voimana, osuuskuntamuodon merkitystä koko pankkikentän monipuolistajana sekä Rabobankin suurta yhteiskunnallista merkitystä.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana tässä keskustelussa oli voimakas kritiikki Lontoossa toimivaa osakeyhtiömuotoista investointipankkia kohtaan. Erityisesti kritisoitiin sen käyttöönottamia palkitsemisjärjestelmiä, joita pidettiin vieraina osuustoimintaperiaatteille ja joiden nähtiin lisäävän kohtuuttomasti riskinottohalukkuutta. Lopputulemana oli yksimielinen päätös jatkaa vanhan hallintomallin pohjalta. Rabobank-ryhmän sisäisiä hallintorakenteita yksinkertaistettiin, mutta rakenne säilyi edelleen kaksiportaisena, eli valvontavastuu jakaantui sekä yksittäisille jäsenpankeille että keskusyhteisölle.
2010-luvulla sekä OP Ryhmällä että Rabobankilla oli yhteinen ongelma: euroalueen kiristynyt keskitetty pankkivalvonta. Rabobank-ryhmässä sisäisesti hoidettu valvonta oli vaikeasti sovellettavissa EKP:n johdolla tehtävän valvonnan vaatimuksiin. Valvonnan aiheuttamat kustannukset uhkasivat kasvaa kohtuuttoman suuriksi, eikä valvontaan ollut enää luontevaa sijoittaa siihen kuulunutta huolenpitoa osuustoimintaperiaatteiden noudattamisesta ja edistämisestä. Vanhasta mallista, jossa paikallisten osuuspankkien valitsemilla elimillä oli pitkälle menevä valvontavastuu, oli pakko tinkiä keskitetyn valvonnan hyväksi.
Esille nostettiin koko Rabobank-ryhmää koskevien hallintorakenteiden uudistus. Lähtökohdaksi hyväksyttiin se, ettei ongelmia voitu ratkaista hallintojärjestelmän asteittaisilla tarkastuksilla, vaan tavoitteeksi oli otettava ryhmän kaikkia osapuolia koskeva hallintorakenteiden uudistus. Lopullisina tavoitteina oli oltava aikaisempaa tehokkaampi osuuskunta ja parempi pankki.
Pari vuotta vaatinut valmistelu kulki ”The Great Governance Debate” otsikon alla. Neuvotteluissa, joissa oli mukana myös kentän edustajia, päädyttiin yksimielisesti varsin radikaaliin, mutta myös odotettuun ratkaisuun. Paikalliset osuuspankit ja Rabobank yhdistettiin osuuskunnaksi, jolla tuli olemaan yksi pankkistatus ja yksi tase. Uusimuotoinen Rabobank aloitti toimintansa 1.1.2016, ja siihen liittyivät kaikki tuohon aikaan toimineet 113 paikallista osuuspankkia.
Hallintorakenteen viilaus
EKP:n valvontaan siirtyminen nosti Rabobankin ohella myös OP Ryhmässä esille kysymyksen hallintorakenteesta. Vaikka euroalueelta löytyi useita hyvin vahvoja osuustoimintamuotoisia suurpankkeja, Rabobank etunenässä, valvovan viranomaisen ajatusmaailma nojautui pitkälti osakeyhtiömuotoon ja sitä koskevaan lainsäädäntöön.
Lain mukaan johtokunnan toimintaa valvoo hallitus, jonka jäsenistä ainakin osan olisi syytä olla ryhmästä riippumattomia ulkopuolisia asiantuntijoita. EKP:n valvojien mielestä hallituksen puuttuminen yhteenliittymän hallintorakenteesta oli ongelmallinen ratkaisu, ja vanhan rakenteen säilyttäminen vaati ahkeraa raporttien vaihtoa Frankfurtin ja Helsingin välillä.
Lopulta rakennetta muutettiin siten, että hallintoneuvoston ja johtokunnan väliin tuli vuodesta 2020 lähtien hallitus. Hallituksen muodostaa pääjohtaja sekä 9–13 hallintoneuvoston valitsemaa jäsentä. Vähintään neljän hallituksen jäsenen on oltava riippumattomia keskusyhteisöstä ja muista OP Ryhmään kuuluvista yrityksistä.
EKP:n Fit and Proper -vaatimukset tulevat ilmi jäsenille asetetuissa vaatimuksissa, sillä jäseneltä edellytetään tehtäviensä hoidossa tarvittavia tietoja ja taitoja sekä riittävää finanssialan tuntemusta. Hallituksen puheenjohtajalla on oltava vähintään 10 vuoden ja varapuheenjohtajalla vähintään viiden vuoden kokemus vaativista liikkeenjohdon tehtävistä tai hallitukseen tehtäviin liittyvistä vaativista asiantuntijatehtävistä.
